Hyviä ruokia aivoille

Aivoruokaa – 6 ruokaa, jotka ovat hyväksi aivoille

Nukutko huonosti? Oletko stressaantunut? Harhailevatko ajatuksesi? Ehkä aivoillasi on nälkä. Nämä 6 ruokaa ovat aivoille hyväksi – siksi kutsummekin niitä aivoruoka nimellä.

1. Kaalikasvit

Perinteinen kaali, kukkakaali, lehtikaali ja muut tämän perheen kaverit ovat pullollaan sulforafaania. Kyllä. Se on oikea sana.

Sulforafaanin on tutkimuksissa osoitettu auttavan aivoliman poistamisessa. Kyllä. Sekin on oikea sana.

Aivolima (”brain gunk”) on oikeasti beeta-amyloidia ja tau-proteiineja. Elimistö tuottaa beeta-amyloidiplakkia virusten ja bakteerien ympärille tuhotakseen ne. Lisäksi beeta-amyloidi suojaa raskasmetallien aiheuttamalta oksidaatiostressiltä. Tämä ”aivolima” on alustavissa tutkimuksissa ollut mukana mm. aiheuttamassa Alzheimerin oireita.

Nauti siis kaalia sellaisenaan, keitettynä tai vaikka paista sitä pannulla riisin, perunoiden tai nuudelin kanssa.

2. Tempe

Tempe tai tempeh on fermentoitua ruokaa, joka valmistetaan soijapavuista. Tempe on pullollaan proteiinia. Lisäksi vuonna 2017 kiinalainen tutkimus huomasi, että proteiinin lisäksi tempe sisältää bakteereita, jotka auttavat aivojasi käsittelemään ahdistusta. Etsi siis käsiisi pötkö tempeä ja kokeile sitä vaikka salaatissa.

3. Kikherneet

Kikherneissä on paljon tryptofaania, jonka on todettu nopeuttavan nukahtamista. Lisäksi tryptofaani näyttäisi auttavan aivojen tulehdustilojen kanssa. Kikherneet ovat myös hummuksen tärkein raaka-aine. Tee vaikka pitoja tai dippaa vihanneksia hummukseen!

4. Turska

Turskassa on parvalbumiini nimistä proteiinia, jonka on tutkimuksissa osoitettu vähentävän riskiä sairastua Parkinsonin tautiin. Lisäksi turskassa on D-vitamiinia ja omega-3:ia, jotka auttavat muun muassa serotoniinin tuotannossa. Jos siis haluat oivaa aivoruokaa, osta turskaa!

5. Simpukat

Jo pienessä annoksessa simpukoita on koko päivän tarve B12-vitamiinia! Vuonna 2016 tehty tutkimus huomasi, että ihmiset, joiden B12-tasot ovat matalat, oppivat huonommin kuin korkeista B12-tasoista nauttivat. Ei muuta kuin nautiskelemaan!

6. Pähkinät

Pähkinät ovat pullollaan rasvaa! Se on kuitenkin vain hyvä asia, sillä pähkinöiden rasva on pääasiassa hyvälaatuista. Lisäksi pähkinöissä on runsaasti E-vitamiinia, B-vitamiineja, antioksidantteja, kuituja ja proteiinia. Jo pieni kourallinen päivässä voi suojata aivohalvaukselta ja masennukselta. Todellista aivoruokaa! Eikä sellaista, joka maistuu zombeille – vaan ruokaa, joka on hyväksi aivoille.